Moni muistaa Tuomiokirkkoa viime vuonna koristaneet valaistukset. Kuva täältä.
Matkani töistä kotiin kulkee usein Kaisaniemen puiston halki. Tänään koin kotimatkallani iloisen yllätyksen: puisto oli saanut uudet, ihanat värit. Vaaleanpunaista, violettia, sitruunankeltaista ja punaisen eri sävyjä hehkuvat valot näyttivät erityisen upeilta puistoa ja sen puita peittävän vitivalkoisen lumen ansiosta.
Valaistus on osa Helsingin kaupungin järjestämää Valon vuodenaika -tapahtumaa. Tapahtumassa eri taiteilijoiden tekemät valoteokset elävöittävät kaupungin keskustaa, mikä on erittäin tervetullutta näin vuoden pimeimpänä aikana! Kohteisiin kuuluvat tänä vuonna Kaisaniemen lisäksi Esplanadin puisto, Senaatintori, Unioninkatu ja Eduskuntatalo. Uudenvuodenaattona alkanut tapahtuma kestää tämän viikon ajan.
Kaisaniemen valoteoksen nimi on Hyvä valo – paha valo. Pääsin tänään näkemään valon kummatkin puolet - puolivälissä puistoa kuului surahdus ja valot sammuivat. Hetken päästä syttyivät uudet, sinisenkylmät valot, joista yksi jäi aavemaisesti lepattamaan. Juuri ennen Kaisaniemenkadulle nousevaa mäkeä valot vaihtuivat kuitenkin jälleen pehmeän ja lämpimän värisiksi. Kaisaniemen kadulla katsoin vielä kerran taakseni. Edessäni avautuvan maiseman ansiosta talvi ei tuntunutkaan enää niin kylmältä, pimeältä ja kurjalta. Lisää valohoitoa ajattelin mennä hakemaan jo loppiaisiltana :)
Lisätietoja tapahtumasta Helsingin kaupungin sivuilla.
Edit: Luulin julkaisseeni tämän artikkelin jo tiistai-iltana, mutta toisin kävi. Posterous oli jostain syystä jättänyt artikkelin yksityiseksi luonnokseksi :(