Juuresta pestossa
Vetiset ja kalliit vihannekset voi talvisin huoletta jättää kauppaan - juurekset ovat tämän vuodenajan pelastajia. Ne maistuvat lähes yhtä hyviltä kuin kesälläkin, tuovat väriä ruokiin ja säilyvät hyvinä pitkään.
Yksi lempijuureksistani on ehdottomasti punajuuri. Näin joulun aikaan se päätyy yleensä rosolliin tai muihin perinteisiin ruokiin. Tällä kertaa päätin kuitenkin kokeilla jotain erilaista: punajuuripestoa.
Alunperin Hesarissa olleen ohjeen löysin Lettupannu-blogista. Pesto maistuu niin spagetin ja halloumin kanssa (makean ja suolaisen yhdistelmä ei ikinä petä!) kuin leivänkin päällä.
Punajuuripesto
4-5 pienehköä punajuurta
1 kynsi valkosipulia
0,5 dl kuorittuja manteleita
0,5 - 1 dl parmesanraastetta
1 rkl oliiviöljyä
1 tl sitruunamehua
suolaa, pippuria
Keitä punajuuret kuorineen kypsiksi. Kypsyminen kestää 30-40 minuuttia.
Raasta parmesaani ja pilko valkosipuli.
Kuori ja paloittele kypsät punajuuren kulhoon. Lisää muut ainekset ja soseuta sauvasekottimella kunnes tahna on tasaista. Pestosta tulee perinteistä versiota pehmeämpää.
Ps. Pahoittelut kehnosta kuvasta. Itse ruoka ei kuvassa kovin hyvin näy, mutta suoraan tahnasta otetut kuvat olivat suttuisia eivätkä erityisen ruokahalua herättäviä. Vihannesten lisäksi talvesta kärsii siis myös kuvien valotus.

